Ainekset:

n. 300g     naudan lapaa,ulko- tai kulmapaistia

300g         lampaan etuselkää tai lapaa

200g         sian kasleria

vettä

1tl             suolaa

10             pippuria

2-3            porkkanaa

2               sipulia

Ota lihat lämpenemään noin 30 minuuttia etukäteen. Kuori ja pilko porkkanat reilun kokoisiksi paloiksi, pilko sipuli isoiksi lohkoiksi ja lado ne
uunivuoan pohjalle.

Ruskista lihapalat 3 erässä pannulla,
pienessä tilkassa öljyä, paista vain sen verran että lihat saavat
kauniin paistetun värin. Kaada vettä pannulle ja kaada liemi ja lihat
uunivuokaan porkkanan ja sipulin päälle. Lisää suola, pippuri ja vettä
niin paljon että lihapalat juuri ja juuri peittyvät. Laita uuniin
hautuumaan noin 175-200 asteeseen 3-4 tunniksi. Mitä kauemmin lihat ovat
uunissa sitä mureampi on lopputulos.

Tarjoa keitetyn perunan tai perunamuusin kanssa. 

Voi myös käyttää kaupoista saatavia valmiita karjalanpaisti lihasettejä (sis. yleensä nautaa ja sikaa).